Keskiajalla eri säätyjen vaatetus muodostui loppujen lopuksi hyvin samantapaista, malleiltaan ja leikkauksiltaan yksinkertaisista vaatekappaleista. Asemaa ja arvoa osoitettiin materiaalien hienouden ja määrän, värien ja koristelun avulla. Yleistäen voi antaa seuraavan kuvauksen: naisilla oli täyspitkä, käsivarret ja mielellään ranteetkin peittävä aluspuku. Tämän päällä oli joko löysempi tunikamainen mekko tai istuvampi, vartaloa myötäilevä mekko. Hihat saattoivat olla lyhyet ja leveät, joten aluspuvun kapeat, pitkät hihat olivat näkyvissä. Miehillä oli tiukat, pitkät housut (= vyötärölle kiinnitetyt “sukat”), pitkähelmainen ja pitkähihainen aluspaita ja sen päällä pitkä, vähintään polveen tai puolisääreen ulottuva löysä tunika. Hihat saattoivat olla lyhyet, joten alla olevan paidan hihat olivat näkyvissä. Kirkollisilla henkilöillä puku oli täyspitkä.
Päähine kertoi kantajansa yhteiskunnallisesta asemasta. Naimisissa olevat ja vanhemmat naiset peittivät hiuksensa erilaisilla päähineillä ja hunnuilla. Nuoret neidot saattoivat kulkea hiukset hajallaan. Päähineinä käytettiin erilaisia myssyjä, hattuja ja huppukauluksia. Sekä miehet että naiset käyttivät mekkojensa ja tunikoidensa päällä vyötä. Vyö saatettiin kietoa monin eri tavoin, joskus useammankin kerran vyötärön ympärille. Vyön päät jäivät roikkumaan eteen. Vyössä kannettiin pusseja, irtotaskuja tms. joissa saattoi säilyttää kaikkea tarpeellista. Viitta suojasi kylmältä ja sateelta ulkona ja vedolta sisällä. Jalkineet olivat korottomia, tossumaisia kenkiä tai saapikkaita.
Koristenauhoja tai kirjontaa käytettiin kaula-aukossa, hihansuissa ja vaatteen helmassa. Kaula-aukkojen muoto saattoi olla pyöreä tai vaikkapa hieman neliömäinen. Vasta myöhäisemmällä keskiajalla naisten kaula-aukot laajenivat, tätä ennen sekä alus- että päällyspuvun kaula-aukko saattoi olla hyvin pieni. Kaula-aukossa ei vielä ollut rypytystä, eikä pitsejä käytetty. Kaula-aukossa saattoi olla pieni halkio, joka suljettiin koristeellisella soljella, tai puku vedettiin pään yli. Jos puvusta haluttiin vartaloa myötäilevä, puku kiinnitettiin joko sivuilta tai takaa nyörityksellä.
Materiaaleina käytettiin eripaksuista villaa, pellavaa, puuvillaa, silkkiä ja samettiakin. Vain rikkailla oli varaa erityisen hienoihin materiaaleihin. Kirkkaat, vaikeasti aikaansaatavat värit kuten punainen, olivat kalliita ja niin muodoin rikkaiden käytössä. Turkiksia käytettiin runsaasti. Hienoimmat turkikset oli varattu ylhäisölle, eivätkä alemmat säädyt saanneet niitä käyttää. Vain aatelisto sai kulkea oravan- tai kärpännahassa, porvarit saivat käyttää kissannahkaa. Kaikkein köyhin väki kulki hyvin yksinkertaisissa vaatteissa ja rääsyissä paljain jaloin.
Kaupunki- ja maaseuturahvas kulki yksinkertaisissa, pellavasta ja karkeasta, paksusta villasta tehdyissä asuissa, joiden värimaailma oli maanläheinen. Kansanpuvun perusvaatekappaleet olivat T-muotoinen paita, pitkät housut ja sukat, hihaton hartiahame, viitta tai kaapu, myssy tai huntu sekä tossumaiset jalkineet. Kaikkein köyhin väki kulki rääsyissä paljain jaloin.
Kirkolliset henkilöt, papit, munkit ja nunnat käyttivät täyspitkää kaapua, joka saattoi olla esimerkiksi lähes täyskelloksi leikattu vaate, jossa oli keskellä pääaukko ja jonka leveys kerättiin vyöllä. Munkkien asu oli hupullinen tai siihen kuului erillinen hartiahuppu, nunnien päähineenä oli ristinmuotoinen pääpanta ja huntu. Eri uskonnollisten järjestöjen asut poikkesivat toisistaan lähinnä väreiltään.
Ritareilla oli yllään aluspaidan päällä tukevasta materiaalista kuten pellavasta tai nahasta valmistettu, mahdollisesti topattu tunika, jossa oli edessä ja takana halkiot helpottamassa ratsastamista. Tunikan päällä oli samoin T-mallinen, etu- ja takahalkioinen rengaspanssaripaita. Rengaspanssarin päällä käytettiin pitkää, hihatonta tai hihallista tabardia, joka sidottiin vyöllä.